Blogi: Isolla ringillä kohti olympialaisia

Matka kohti MM-kisoja on huipennusta vaille valmis. Kauden aikana pelatuissa EHT-turnauksissa ja kevään maaotteluissa olemme nähneet A-maajoukkueessa yli 50 pelaajaa – mukana kokeneita konkareita, mutta myös 15 ensikertalaista.


Matkalle on mahtunut voittoja ja tappioita. Ja vaikka tulos ei aina ole ollut toivottu, pelillisesti olemme kaukalossa pärjänneet ja samalla saaneet mittavan määrän uusia pelaajia ajettua sisään maajoukkuepelaamiseen. Maajoukkueen ja Suomi-kiekon tulevaisuutta ajatellen tämä on merkittävä asia – kansainvälisen pelin taso opitaan vain kovissa kansainvälisissä peleissä.

Voisi ajatella, että tästä näkökulmasta meillä kävi myös hyvä tuuri. NHL-pelaajien jättäessä ensi talven olympialaiset väliin, sillä on entistä suurempi merkitys, että olemme saaneet maajoukkueringissä
olevien pelaajien määrää kasvatettua. Ensi syksyn kiekkokalenterissa on nimittäin vain kaksi maajoukkuetapahtumaa, joissa potentiaalisia olympiapelaajia päästään näkemään tositoimissa. Vaikka yksittäisiä uusia kasvoja nähtäneen myös näissä tapahtumissa, pitää suurimman osan pelaajistosta olla jo perillä kansainvälisen pelin vaatimuksista, jotta pelit auttavat maajoukkueen valmistautumista PyeongChangiin.

Huomenna käynnistyvissä MM-kisoissa tulemme näkemään hienon joukkueen. Euroopan sarjojen pelaajat muodostavat Suomen MM-joukkueen rungon Pohjois-Amerikassa kiekkoilevien tuodessa siihen
kaivatun lisäpotkun. Valtteri Filppulan kaltaisen pelaajan merkitys on joukkueelle valtava. NHL-kaukaloissa itsensä tällä kaudella läpi lyöneet Sebastian Aho ja Mikko Rantanen taas tuovat mukanaan taitoa, vauhtia ja nuoruuden intoa.

Myös muiden maiden joukkueissa nähdään mukana NHL-tähtiä, jotka eivät esittelyjä kaipaa. Hyviä esimerkkejä löytyy myös aikaisemmilta vuosilta. Esimerkiksi Sidney Crosbyn kaltainen kokenut pelaaja tai nuori ja nälkäinen Connor McDavid ovat viime vuosina pukeneet maajoukkuepaidan päällensä pitkän kauden jälkeen. Se on osoitus siitä, että MM-kisoja arvostetaan. Pelaajien oma halu edustaa maataan ja voittaa maalleen on kova.

Entisenä pelaajana tiedän, kuinka valtava pettymys NHL-pelaajille on se, etteivät he pääse pelaamaan olympialaisissa. Tämä jos mikä nostaa MM-kisojen merkitystä entisestään – NHL-pelaajille MM-kisat on ainoa mahdollisuus pelata omalle maalleen.

MM-terveisin,
Jere Lehtinen
A-maajoukkueen general manager

Olet nyt