Suomi-sarjan jatkosarjojen otteluohjelmat on julkaistu

Suomi-sarjan ylemmän ja alemman jatkosarjan otteluohjelmat on julkaistu tulospalvelussa.

Alkusarjan pisteet jäävät voimaan. Ylemmän loppusarjan kaikki kuusi joukkuetta jatkavat pudotuspleeihin. Alemman jatkosarjan kaksi parasta jatkavat myös pudotuspeleihin puolivälieriin sijalle 7 ja 8. Puolivälierät pelataan otteluparein 1.-8., 2.-7., 3.-6. ja 4.-5. ja ne pelataan paras viidestä -järjestelmällä (3 voittoa). Voittajat jatkavat välieriin siten että jatkosarjassa parhaiten sijoittunut kohtaa huonoiten sijoittuneen ja toiseksi parhaiten sijoittunut kohtaa kolmanneksi parhaiten sijoittuneen. Välierät pelataan paras viidestä -järjestelmällä (3 voittoa). Otteluparien voittajat jatkavat Mestiksen karsintaan. Suomi-sarjan voittaja on näistä kahdesta joukkueesta se joka sijoittui jatkosarjassa parhaiten.

Mestiksen karsinnassa Mestiksen 11. sijoittunut kohtaa Suomi-sarjan toiseksi sijoittuneen ja Mestiksen 12 sijoittunut kohtaa Suomi-sarjan voittajan. Paikka Mestiksessä kaudeksi 18-19 saavutetaan neljällä voitolla (paras seitsemästä -menetelmä).

Suomi-sarjan alemman jatkosarjan 4 viimeistä jatkavat putoamiskarsintaotteluihin otteluparein 7.-10. ja 8.-9. Otteluparien häviäjät jatkavat Suomi-sarjan karsintaan II-divisioonan parhaiden kanssa.

 

Olet nyt

Etsi sivustolta