Naiskiekon historiaa Suomessa

Suomessa jääkiekkoa harrastaa yli 4000 naista. Jääkiekkoa voi harrastaa junioripelaajana seurajoukkueissa, toimitsijana, pelaajana kotimaisissa sarjoissa aina maajoukkuetasolle asti tai vaikkapa hikoilemassa tutulla porukalla mahtavan pelin parissa aikuisten harrastesarjassa.

Ensimmäiset naisten jääkiekkojoukkueet perustettiin Suomessa 1970-luvun alussa. SM-sarjaa naiset pelasivat ensimmäistä kertaa kaudella 1982-1983. Nykyisin naisten jääkiekon ylin kotimainen sarjataso tunnetaan nimellä Naisten Liiga. Naisten Liigassa pelaa kymmenen joukkuetta.

Ensimmäiset maailmanmestaruuskisat pelattiin naisten jääkiekossa vuonna 1990, Suomi voitti kisoissa MM-pronssia. Olympialaisissa naisten jääkiekko nähtiin ensimmäistä kertaa vuonna 1998 Naganossa, Japanissa. Ensimmäisen olympiakullan voitti USA, Suomi sijoittui Kanadan jälkeen kolmanneksi. Olympiadebyytin jälkeen lajin suosio on kasvanut niin Suomessa kuin maailmalla.

Suomi on ollut aktiivinen myös kansainvälisten tapahtumien järjestämisessä. Suomi on toiminut naisten MM-kisojen emäntänä jo neljä kertaa. Maailmanmestaruudesta on pelattu 1992 Tampereella, 1999 Espoossa, 2009 Hämeenlinnassa ja 2019 Espoossa. Vuoden 2019 kotikisoissa Naisleijonat voittivat värikkäiden vaiheiden jälkeen historiallisen ensimmäisen MM-hopean. Muissa kotikisoissa Naisleijonat ovat voittaneet pronssia.

1983: Naisten SM-sarja perustetaan.

1989: Suomi voittaa ensimmäisen naisten Euroopan mestaruuden.

1990: Suomi voittaa pronssia ensimmäisissä naisten MM-kisoissa.

1992: Naisleijonien ensimmäiset MM-kotikisat Tampereen Hakametsässä, Suomi voittaa pronssia.

1994: Suomalaisten tyttökiekkoilijoiden määrä ylittää 1000 pelaajan rajan.

1998: Suomi voittaa pronssia Naganon talviolympialaisissa, missä naiskiekko oli mukana ensimmäistä kertaa. Johanna Suban oli ensimmäinen suomalainen naislinjatuomari Olympiakisoissa.

2000: Suomalaisten tyttökiekkoilijoiden määrä ylittää 2000 pelaajan rajan.

2001: Viisi suomalaista (Satu Kiipeli, Sanna Peura, Tuula Puputti, Hanne Sikiö ja Jenni Venho on voittamassa USA:n yliopisto NCAA mestaruutta UMD Bulldogsien riveissä

2006: Tyttöjen ensimmäinen GHD-tapahtuma pidetään Porvoossa.

2007: Suomalaisten tyttökiekkoilijoiden määrä ylittää 3000 pelaajan rajan. Neljä suomalaispelaajaa, Emma Terho, Karoliina Rantamäki, Kati Kovalainen ja Noora Tallus kirjoittavat ensimmäiset ammattilaissopimukset venäläisseurojen kanssa.

2010: Naisleijonat voittaa pronssia Vancouverin Olympialaisissa. Riikka Välilä (os. Nieminen) valitaan Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n Hall of Fame:n kautta aikojen neljäntenä naispelaajana. Valmennuskeskusjoukkue perustetaan Kuortaneelle.

2011: Suomi voittaa pronssia alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa. Ilves voittaa IIHF:n European Women’s Champions Cupin, Euroopan seurajoukkueiden mestaruuden, josta pelattiin vuosina 2004-2015.

2012: E- ja F-tyttöjen Mini Aurora Cup järjestetään ensimmäisen kerran.

2017: Naisten SM-sarjan uusi nimi Naisten Liiga julkistetaan. Suomi voittaa Kanadan ensimmäistä kertaa arvokisoissa. Maalivahti Noora Räty ja valmentaja Saara Niemi tekevät ammattilaissopimukset kiinalaiseen Kunlun Red Star -joukkueeseen, joka pelaa CWHL-sarjaa Pohjois-Amerikassa.

2018: Naisleijonat voittavat historian kolmannen Olympiapronssin Etelä-Korean Pyeongchangissa pelatuissa Olympialaisissa.

2019: Suomi toimi MM-kisojen emäntänä, Naisleijonat pelaavat ensimmäistä kertaa MM-kisojen finaalissa.

Olet nyt

Lunasta nyt

Opas tyttö- ja naiskiekkoon

Printtaa opas - klikkaa tätä linkkiä!

Seuraa Leijonat.fi:ssä

Verkkokauppa

Et ole yksin

Seuratoiminnan Helpdesk

Järjestötoiminnassa voi tulla joskus vastaan kysymyksiä, joita itse ei osaa ratkaista tai joiden ratkaisemisessa haluaa tukea ulkopuoliselta asiantuntijalta. Palvelusta vastaa Suomen Olympiakomitea.​

Etsi sivustolta